SuttuPetteri, Kuru


11.07.2020

SUTTUPETTERI

SuttuPetteri on muutaman vuoden ikäinen populaatiotaustainen kolli. Se oli kyseisestä paikasta viimeisiä talteenotettuja ja aluksi sen pitikin jäädä sinne. Onneksi isäntä kuitenkin suostui Supesta luopumaan.

SuttuPetterillä oli nimittäin pahoja hammasongelmia. Päällepäin ei näkynyt mitään, ruokaakin pystyi syömään, kun kerran hengissä oli, mutta tarkempi tutkimus talteenoton jälkeen paljasti, että parodondiitti oli päässyt suussa todella riehumaan. Ainoa keino oli poistaa Supen kaikki hampaat ja näin tehtiin.

Supe on nyt siis hampaaton mies, mutta vaikka se kuulostaa hurjalta, niin kissan olo on nyt paljon parempi kuin niiden kipeiden ja huonojen hampaiden kanssa. Ruokinnalle se tietenkin asettaa tiettyjä vaatimuksia; hienojakoista märkäruokaa, lihat ja kanat hyvin pieninä palasina, raksujakin Supe syö niellen ne kokonaisina, mutta ne nyt eivät ole muutenkaan välttämättömiä. Ruokahalussa kun ei ole mitään vikaa, niin ihan heti ei huomaisi eroa Supen ja hampaat omaavien kaverien välillä.

Syntymäkodissaan Supe pääsi joskus sisällekin ja oli isännän kanssa tekemisissä ja sen huomaa siitä, että Supe on melko kesy verrattuna muihin sieltä tulleisiin. Supe on kova kiehnäämään jaloissa, joskus jopa niin innostunut, että ruokailu jää kesken kun pitää rynnätä ihmistä tervehtimään. Vielä kuitenkin on kehittämisen varaa, esim. nostelu ei onnistu vaan aiheuttaa paniikkia ja rimpuilua samoin liian tunkeilevat hoitotoimenpiteet.

Vessa-asiat ovat olleet hallussa alusta lähtien eikä Supe tosiaankaan ole ruuan suhteen ronkeli (leikkeleet ehdoton herkku). Rokotus ja leikkaus on asianmukaisesti hoidettu, siru on niskassa ja matokuureja on saatu. Nyt kun suukin on jo kokonaan parantunut, niin Supe olisi valmis uuteen kotiin vaikka heti.

Yksinäiseksi kissaksi Supesta ei ole, koska on tottunut useisiin kaverikissoihin, joten uudessa kodissa saisi olla vaikka mukava tyttökisu seurana. Tai voihan Supe ottaa sijaiskodista mukaansa Cappuccinon tai Espresson, koska on niiden kanssa hengaillut talteenottamisestaan lähtien.

Supesta voi ottaa yhteyttä spostiin sari.heikkila [at] netti.fi ja sovitusti tulla tutustumaan Kurun Poikelukseen.


***
Luethan Ohjeita kissan ottajalle ennen yhteydenottoa.
Lue myös haastattelukysymykset kissanottajille.
Aikuisen kissan suojamaksu on 170€.
Pennun suojamaksu on 180€.
Kahden kissan suojamaksu on 260€.
Kahden pennun suojamaksu on 320€.Lisätietoja

Jaa Facebookissa »

« Takaisin edelliselle sivulle