Rane, Jyväskylä


21.11.2017

Rane (2015 kolli) on rohkea ja antaa rapsutella kovemminkin sekä hieman nostaa itseään ilmaan. Ranella on kauniit vihreät silmät ja kiiltävä pehmeä turkki. Hänellä on hyvä ruokahalu niinpä herkkujen määrää saa hieman pitää silmällä. Leikkiminen on kivaa niin ihmisten kuin muiden kissojen kanssa, vaikka onkin hieman laiska fyysisissä suorituksissa. Erilaiset tunnelit peittojen alla viehättävät kovasti sukeltamaan mitä onkin hauska katsella vierestä. Rane myös tykkää nukkua ihmisen vieressä, mutta vierastaa vieraita ja puolituttuja niinpä voi mennä muutama kerta ennen kuin piilottelu loppuu. Rane on koko poppoosta kaikista eniten hullaantunut valerianauutteeseen (catnip), mikä näkyy suihkutetun alueen nuolemisena ja mylläämisenä.

20.07.2017 Rane tarvitsee parikseen mahd. dominoivamman tyttökissan, tai alistuvan poikakissan, koska laumassa Rane on yleensä ylimmäinen. Rane on nykyään aika puhelias kun meidän itsekseen puhuja Jalmari lähti uuteen kotiin. Rane on aikamoinen naistenmies eli koittaa tehdä tuttavuutta kaikkien tyttökissojen kanssa.

Luovutetaan madotettuna, rokotettuna, leikattuna sekä turvasirutettuna uuteen kotiin ja vain sisäkissaksi.

Sijainti Keltinmäki, Jyväskylä.

Yhteydenotot: Kati, katska27 [a] hotmail.com


***
Luethan Ohjeita kissan ottajalle ennen yhteydenottoa.
Lue myös haastattelukysymykset kissanottajille.
Aikuisen kissan suojamaksu on 140€.
Pennun suojamaksu on 150€.
Kahden kissan suojamaksu on 240€.
Kahden pennun suojamaksu on 260€.Lisätietoja

Jaa Facebookissa »

« Takaisin edelliselle sivulle