Pikkis, Espoo (Varattu)


21.09.2020

Pikkis on noin vuoden ikäinen, pienikokoinen kissaneiti. Pikkis on ujo, mutta todella kiinnostunut ihmisten touhuista. Hän istuukin milloin missäkin tarkastelemassa ihmiskavereita, varsinkin jos niillä sattuu olemaan jotain syötävää. Pikkis on äärimmäisen valloittava tyyppi.

Pikkis rakastaa herkkuja. Ensikodissa on harjoiteltu ihmisen kanssa hengaamista, ja Pikkis on täysin lahjottavissa. Usein käykin niin, että kissa on jo sylissä odottamassa palkintoa, ennen kuin herkkupussia on saatu edes auki. Silittäminen on kuitenkin vielä vähän jännää. Pikkis päättää itse, milloin haluaa olla ihmisen kanssa, ja tämän vuoksi vaatii omistajaltaan rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä.

Vessa-asiat sujuvat Pikkikseltä mallikkaasti, ja ruoka maistuu hyvin. Ensikodin muut kissat ovat Pikkiksen mielestä kiinnostavia ja uudessa kodissa olisi hyvä olla kissakaveri jo odottamassa.

Luovutetaan leikattuna, rokotettuna, sirutettuna, madotettuna ja FiV-/FeLV-testattuna (neg).

Pikkistä voi sovitusti tulla katsomaan ensikotiinsa Espooseen. Kerro ensin sähköpostitse millaisen kodin voisit tarjota Pikkikselle.
Yhteydenotot: satu.tyrvainen [at] hotmail.com


***
Luethan Ohjeita kissan ottajalle ennen yhteydenottoa.
Lue myös haastattelukysymykset kissanottajille.
Aikuisen kissan suojamaksu on 170€.
Pennun suojamaksu on 180€.
Kahden kissan suojamaksu on 260€.
Kahden pennun suojamaksu on 320€.Lisätietoja

Jaa Facebookissa »

« Takaisin edelliselle sivulle