Olympia, Tampere


20.08.2020

Heippa kaikki!

Minä olen Olympia, tällainen pieni, noin kaksivuotias parikiloinen tytöntyllerö. Etsisin nyt omaa loppuelämän kotia, jossa saisin kaikessa rauhassa tutustua ihmisiiin.

Minut loukutettiin toukokuun alkupuolella populaatiosta. Ensikotiin tulin korvat täynnä korvapunkkeja ja vatsa täynnä matoja, mutta nyt on niistäkin päästy eroon, ja olo on paljon parempi. Silti täällä ihmisten joukossa asuminen vielä jännittää minua aika paljon, sillä vietin koko varhaisen elämäni ulkona muiden kissojen joukossa. Vaikka olenkin ollut ensikodissa jouseamman kuukauden, niin ihmisiin en ole oikein vielä tottunut. En itse heitä lähesty, ja aika usein menen piiloon kun he tulevat lähelle, mutta varsinkin iltaisin uskallan paremmin tutkia elintilojani siitäkin huolimatta, että ihmisiä saattaa olla samassa huoneessa.

Ensikodissa on kyllä hyviäkin puolia, joista suurimpana ruoka. Minä pidän ruuasta. Varsinkin märkäruuasta, ja raakaruuasta. Kuivaruuat sen sijaan eivät minulle yleensä hirveästi maistu. En kyllä yleensä uskalla syödä, jos ihmisiä on samassa huoneessa, mutta kunhan jään yksin omaan rauhaani, niin sitten syön lautasen ahkerasti tyhjäksi, vaikka kolmekin kertaa päivässä. Jos tarjolla on raakaa lohta tai muita herkkuruokia, niin niitä voin syödä ihmisen läsnäollessakin. Pieneksi tytöksi minulla on aikamoinen ruokahalu!

Täällä ensikodissa minulla on ollut mahdollisuus tutustua muihin sisäkissoihin, mutta en ole vielä uskaltanut oikein tehdä niin. Jos joku on tullut minua haistelemaan, niin olen joko jähmettynyt paikoilleni tai kipittänyt karkuun. Siitä huoilimatta uudessa kodissa minulle on pakko olla myös sosiaalinen kissakaveri, joka voisi auttaa minua tutustumaan ihmisiinkin.
Leikkimään en ihmisten seurassa rohkene, mutta itsekseni tykkään leikkiä varsinkin kaikenlaisilla palloleluilla. Mitä kovempaa ääntä ne pitävät vieriessään lattialla, sitä hauskempaa minulla on. Varsinkin öisin!

Kävin eläinlääkärissä tuossa taanoin, ja kuulema vaikutan ihan terveeltä. Minut onkin rokotettu, sirutettu, madotettu ja leikattu. Jotkin Fiv- ja Felv-testit otettiin myös, ja ne olivat negatiiviset. Hiukan minulla on ollut vatsavaivoja tässä viime aikoina, ja nuo ensikoti-ihmiset pyrkivätkin nyt selvittämään, johtuvatko ne ruokavaliosta, stressistä vai mistä.
Sisäsiisti olen niin kauan, kun laatikko pysyy mielestäni tarpeeksi puhtaana. Jos sitä ei siivota mielestäni tarpeeksi usein, niin sitten käyn kyllä protestiksi asioillani jossain muualla. Kuka nyt likaista laatikkoa haluaisi käyttää!

Jos haluat kuulla minusta lisää, tai tulla katsomaan, niin ensikoti-ihmiseen voi ottaa yhteyttä Heli heli.luosujarvi [at] gmail.com Kerrothan, miksi kiinnostuit minusta ja minkälainen koti sinulla olisi minulle tarjota. Kiitos!


***
Luethan Ohjeita kissan ottajalle ennen yhteydenottoa.
Lue myös haastattelukysymykset kissanottajille.
Aikuisen kissan suojamaksu on 170€.
Pennun suojamaksu on 180€.
Kahden kissan suojamaksu on 260€.
Kahden pennun suojamaksu on 320€.Lisätietoja

Jaa Facebookissa »

« Takaisin edelliselle sivulle