Domino, Espoo


27.06.2019

Domino on arviolta yhden tai kahden vuoden ikäinen pieni kollipoika. Sen ruskeassa turkissa on mustia raitoja sekä valkoisia alueita. Nimensä Domino on saanut nenänvarressaan olevasta valkoisesta raidasta, joka tuo mieleen Domino-keksien täytteen. Pojan häntä on hieman surkean näköinen ja sen päässä on knikkejä. Joko kissa on syntynyt knikkihäntäisenä tai hännälle on joskus tapahtunut onnettomuus.

Ensikotiin tullessaan Domino ujosteli kaapin alla piilossa, kunnes ensikodin ihminen keksi tarjota sille kinkkua, jolloin Dominosta tuli välittömästi ihmisen ystävä. Haistaessaan kinkun poika alkoi levottomana kuikuilla kaapin alta ja miukua kuin pikkupentu. Se söi kinkun ahneesti ja välittömästi ja alkoi sen jälkeen kehrätä ja puskea ihmistä. Selvästi Domino muisti, että ihminen, jolla on kinkkua, on hyvä ihminen.

Ruoka ja rapsutukset ovat Dominon lempiasiat. Ruoka-aikana poika miukuu innoissaan pienellä äänellään, pyörii jaloissa ja hyppää pöydälle. Ruoaksi sille kelpaavat niin kuiva- kuin märkäruoka sekä eläinkaupan lihapullat ja kanasuikaleet. Kinkku on sen lempiherkkua. Domino viettää aikaansa usein piilossa kaapin alla, mutta innostuu yleensä tulemaan sieltä rapsuteltavaksi ja siliteltäväksi, kun ihminen ensin rohkaisee sitä silityksillä sen ollessa kaapin alla. Pojan kanssa on aloitettu harjoittelemaan syliin nostamista.

Domino vaikuttaa olevan luonteeltaan rauhallinen ikäisekseen. Se on viettänyt nykyisessä ensikodissaan reilun kuukauden, eikä ole innostunut sinä aikana leikkimään leluilla itsekseen tai ihmisen kanssa. Se on torjunut sähisemällä ja välttelemällä hiukan nuoremman kollitoverinsa, Toscan, leikkiyritykset. Domino kuitenkin nukkuu Toscan kanssa usein vierekkäin. Ruokakupilla Domino antaa Toscan syödä ensin nuoremman toverin näpäyttäessä sitä hieman tassulla päähän. Ensikodin omista aikuisista tyttökissoista Domino on ollut uteliaan kiinnostunut. Se ei ole sähissyt niille, mutta ei ole mennyt suinpäin niiden luoksekaan. Ensikodin nuorelle shetlanninlammaskoiralle Domino sähisee ja lyö tassulla, jos koira tulee liian lähelle. Myös yllättävät äänet ja liikkeet saavat Dominon sähisemään.

Domino tarvitsee uuteen kotiin seurakseen kissakaverin, joka ei ole liian dominoiva, sekä omistajan, jolla on antaa pojalle rapsutuksia ja sopivissa määrin ruokaa ja herkkuja, ettei ruokaa rakastava kissa pääse lihomaan. Käsittelyharjoituksia Dominon kanssa on myös syytä jatkaa. Domino luovutetaan uuteen kotiin kastroituna, rokotettuna, sirutettuna ja madotettuna.

Yhteydenotot: suvi.kaski [a] outlook.com


***
Luethan Ohjeita kissan ottajalle ennen yhteydenottoa.
Lue myös haastattelukysymykset kissanottajille.
Aikuisen kissan suojamaksu on 140€.
Pennun suojamaksu on 150€.
Kahden kissan suojamaksu on 240€.
Kahden pennun suojamaksu on 260€.Lisätietoja

Jaa Facebookissa »

« Takaisin edelliselle sivulle