Vanda ja Veija, Jyväskylä


06.10.2017

Vanda (mustavalkea) ja Veija (musta), 6kk vanhat tytöt hakevat yhteistä kotia.

Pennut on otettu talteen pihapopulaatiosta Vesilahdelta syyskuun alkupuolella. Kotielämään tottuminen on molemmilla tapahtunut hirmuisen nopeasti.

Vanda on ollut alusta asti käytännössä täysin kesy, kerjää hirveästi huomiota ja rapsutuksia, nukkuu myös yöt tiiviisti vieressä. Tyttö on suorastaan sydäntennielijä valkoisine ”sukkineen” ja kevyine kehräyksineen.

Veija on siskoksista hieman arempi, on kuitenkin jo antanut silittää jonkin verran ja muuten on kesy, ihmisen kosketus on vaan vielä hieman liian hämmentävää. Tämä kuitenkin pyörii jaloissa, juttelee kovasti ja seuraa tarkkaavaisesti kaikkea mitä asunnossa tapahtuu, hirmu utelias tyttö luonteeltaan. Jo pelkästään ilmeestä huomaa, että intoa on tutkia kaikki paikat läpi ja tietää jatkuvasti mitä ympärillä tapahtuu.

Asunnossa ollut näiden pentujen lisäksi jatkuvasti kolme kissaa joiden kanssa ovat tulleet myös hyvin toimeen. Ovat tottuneet normaaleihin kodin ääniin ja puuhiin, lapsista ja koirista tosin ei ole kokemusta.

Pennut ovat täysin sisäsiistejä, tosin on todennäköistä, että Veijalla on keliakia (viljaa sisältävät nappulat laittaa vatsan sekaisin), eli viljaton ruokavalio olisi suotavaa.

Siskokset luovutetaan madotettuna, rokotettuna, sirutettuna ja leikattuna.

Yhteystiedot: parasitic90 [a] gmail.com


***
Luethan Ohjeita kissan ottajalle ennen yhteydenottoa.
Lue myös haastattelukysymykset kissanottajille.
Aikuisen kissan suojamaksu on 120€.
Pennun suojamaksu on 130€.
Kahden kissan suojamaksu on 200€. Lisätietoja

Jaa Facebookissa »

« Takaisin edelliselle sivulle