Miru, Tampere


06.04.2018

Miru on 8-vuotias erittäin vetreä ja ihmisystävällinen kodinvaihtaja, joka saapui yhdistykselle kissasta riippumattomista syistä. Ihmisiä tervehditään matalasti naukuen ja tarmokkaasti puskien, hännänpään väpättäessä jokaiseen ilmansuuntaan. Miru on todella puhelias kissarouva ja jutteleekin mielellään niin ihmisille kuin lajitovereillensakin. Uteliaisuutta ja kiipeilyintoa tältä tiikeriraitaiselta söpöläiseltä löytyy myös aivan vallattoman paljon.


Kissanpäiviään Miru viettää aktiivisesti. Kiipeileminen näyttäisi olevan ehdottomasti suosikkipuuhaa, kuten myös ihmisten jatkuva huomioiminen. Lepohetkinä Miru hakeutuu korkealle nukkumaan, kuten saunan lauteiden ja kirjahyllyjen päälle. Syliin nostamisesta ei Miru pidä, vaan hän mieluummin valitsee itselleen sopivan ajankohdan parkkeerata ihmisten päälle heidän loikoillessa sohvalla.

Öisin Miru antaa palvelusväen nukkua rauhassa, mutta kuullessaan pienenkin tuhahduksen ihmisten hereilläolosta muuttuu Miru tomeraksi herätyskelloksi. Tällöin tämä kehruukone tulee tepastelemaan pitkin sänkyä ja ihmisiä kehräten, puskien sekä pyrkien peiton alle nokosille. Leluilla on tullut leikittyä – erityisesti rapisevilla foliopalloilla – mutta toisten kissojen kanssa ei vielä yhdessä painita.

Märkäruoka ja kuivaraksut maistuvat hyvin, mutta raakaruokaa kohtaan tällä rouvalla on epäilyksensä. Hyytelöpohjaisista ruoista näyttäisi erityisesti hyytelöosuudet maistuvan, jolloin kippoon jää muutamia ruoanpalasia muille kissoille imuroitavaksi. Kasvit ja paksut muovipussit ovat Mirulle makuelämys, joten uuden kodin tulee olla tietoinen kodin kasvien myrkyllisyydestä ja valvottava muovipussien olinpaikkaa silmä tarkkana.


Hiekkalaatikolla Miru on käynyt hienosti mutta välillä toisten kissojen asioimiset laatikolla ovat olleet niin kiinnostavia, että Mirulle on herännyt tarve tuijotella toisten toimituksia aivan vierestä. Tällöin kissojen välille on tullut pientä eripuraa sähisten ja rallia juosten  tällaiset tilanteet loppuvat yhtä nopeasti kuin ovat alkaneetkin. Muutoin Miru on tullut lajitovereidensa kanssa toimeen oikein mallikkaasti.

Mirulle on haussa ikioma koti, jossa ihmisväellä on tasainen elämäntilanne ja jossa tämä kaunokainen saa osoittaa rakkauttaan talon väelle sekä saada omille hellyydenosoituksilleen vastakaikua. Uudessa kodissa tulee olla kissakaveri.

Miru luovutetaan leikattuna, rokotettuna, madotettuna ja sirutettuna.

Lisätietoja ja yhteydenotot: Pauliina (Peksu)/ ppejael [a] gmail.com


***
Luethan Ohjeita kissan ottajalle ennen yhteydenottoa.
Lue myös haastattelukysymykset kissanottajille.
Aikuisen kissan suojamaksu on 120€.
Pennun suojamaksu on 130€.
Kahden kissan suojamaksu on 200€. Lisätietoja

Jaa Facebookissa »

« Takaisin edelliselle sivulle